keyboard_arrow_right
Treffit Kangasala

Peniksen kidutus nuoleminen

Huoneessa oli Carolinen ja Lucyn lisäksi kaksi muutakin ihmistä. Toinen oli suunnilleen Jackin ikäinen pienikokoinen ja urheilullisen näköinen poika ja toinen parissakymmenissä oleva kaunis ruskeahiuksinen nainen.

Molemmat olivat alasti ja pitivät raudoitettuja käsiään pään päällä. Siitä hän alkoi kaataa ruskeaa siirappia toisen pojan päälle.

Caroline kiristi raudat Jackin ranteisiin. Poika tajusi, että hän ei voisi täyttää käskyä muuten kuin nuolemalla, eikä hänellä ollut aikaa tuhlattavana, jos mieli välttyä rangaistukselta. Niinpä hän alkoi nuolla pojan alastonta vartaloa pitkin vedoin. Nick värähti häpeästä ja nöyryytyksestä, mutta ei uskaltanut vastustella. Katsoessaan pojan kasvoihin Jack ymmärsi, että myös tämä oli saanut jo kokea kidutuksen tuskat. Jack nuoli ensin Nickin jalat, sitten selän, kädet, ylävartalon ja kasvot.

Nick värähteli inhosta, mutta seisoi yhä paikallaan. Siten oli pakaroiden vuoro. Hän oli tarkoituksella jättänyt ne välistä, mutta nyt oli kiire, kun Lucy katseli kelloa. Aikaa ei voinut olla enää paljon. Jack nieli nöyryytyksensä ja ryhtyi työhön. Pakarat tulivat pian valmiiksi ja enää olivat jäljellä Nickin nivuset. Jack polvistui Nickin eteen. Tämä tajusi, mitä olisi luvassa ja yritti astua taaksepäin.

Caroline kuitenkin piti häntä paikoillaan ja Jackin kieli kosketti avuttoman pojan kiveksiä. Jack jatkoi nuolemista, kunnes Lucy tiuskaisi: Jackia päätettiin rangaista ensin ja hänet kiinnitettiin käsistä, jaloista ja kaulasta hammaslääkärin tuolia muistuttavaan metalituoliin. Sitten hänen nivusileen kaadettiin siirappia. Alaston nainen polvistui Jackin viereen ja alkoi lipoa kielellään aluksi pojan sisäreisiä.

Caroline käveli pojan toiselle puolelle neula kädessään. Jack lähes unohti meneillään olevan nöyryytyksen ja mietti, mihin neulaa käytettäisiin. Kauaa hänen ei tarvinnut arvailla, sillä Caroline tarttui hänen pikkusormeensa ja alkoi työntää neulaa hitaasti ja tuskallisesti kynnen alle.

Se oli täysin sietämätöntä, kun neula etsi hitaasti tietään kynnen alla. Lopulta se pysähtyi, mutta tuska oli yhä kova. Caroline otti uuden neulan ja tarttui pojan nimettömään. Älä, älä viitsi, eiii! Sormi kerrallaan hän kävi läpi pojan kädet jättäen jokaisen neulan syvälle kynnen alle.

Samaan aikaan Laura nuoli Jackin kiveksiä ja kalua, mutta häpeä ja nöyryytys tuntuivat Jackista sivuseikoilta verrattuna neulojen tuottamaan piinaavaan tuskaan. P Ei voi kun jälleen kerran jättää toivomuksen, että toivottavasti tää jatkuu ja pian!: P Ettei vaan jää kesken! Pitkästä aikaa hyvä kinky-novelli. Jack roikkui taas ranteistaan ja jaloistaan kahlittuna samoin kuin aiemman ruoskinnan aikana. Neulat oli vedetty pois kynsien alta, mutta tuskallinen venyminen teki olon taas ahdistavaksi. Lucy ja Caroline keskittyivät rankaisemaan Nickiä ja Jack sai katsella pojan kidutusta.

Nick kiinnitettiin eräänlaiseen tuoliin. Tuolissa oli käsinojat, joihin pojan kädet kahlittiin ranteista. Jalat kiinnitettiin tuolin jalkoihin. Tuolin teki erikoiseksi se, että siinä ei ollut lainkaan istuinosaa. Sen sijaan siinä oli pystysuora ohut metalitanko kiinnitettynä suoraan istujan alle. Nick joutui siis kannattelemaan itseään reisi- ja hartialihaksillaan tai laskeutuisi tangon päälle. Tanko oli sijoitettu täsmälleen peräaukon alapuolelle. Jack näki, kuinka Nickin lihakset jännittyivät ja pojan koko keho tärisi asituksesta, kun tämä yritti pitää itsensä riittävän ylhäällä.

Caroline asetti kidutustuolin viereiselle pöydälle oudon sähkölaitteen, josta meni johto pistorasiaan. Laitteesta lähti sen lisäksi kaksi johtoa, joiden päissä oli samanlaiset pihtimäiset kuparikoskettimet kuin auton käynnistyskaapeleissa. Itse laitteessa oli katkaisin ja säätövipu, jossa oli asteikko yhdestä viiteen. Vipu oli asennossa kaksi.

Jack ymmärsi, että laitetta oli tarkoitus käyttää sähköiskujen antamiseen — mutta käytettäisiinkö sitä häneen vai Nickiin? Lucy otti toisen johdoista ja kiinnitti sen Nickin alla olevaan rautatankoon. Tämähän on vasta kidutuksen valmistelua. Mitenkähän paljon valitat, kun kidutus alkaa? Lucy ivaili kauhistunutta poikaa. Sitten hän käänsi sähkölaitteen katkaisijan päälle. Seurasi odotus, kun Nick kamppaili pitääkseen itsensä irti sähköä johtavasta raudasta. Caroline käytti ajan hyväkseen panautumalla kiinni Jackin alastomaan vartaloon, sivelemällä pojan paljasta ihoa ja puristelemalla tämän kiveksiä.

Jack ei juuri huomannutkaan tätä uutta nöyryytystä, vaan katseli lumoutuneena kärsivää Nickiä. Pojan kasvot vääristyivät tuskasta ja alaston vartalo tärisi, kun hän ponnisti kaikki voimansa välttyäkseen sähkökidutukselta. Lopulta Nickin voimat eivät enää riittäneet, vaan hänen oli annettava periksi ja pästettävä itsensä vajoamaan rautatangon päälle. Kosketus sai Nickin huutamaan tuskasta ja tempautumaan ylöspäin kouristuksenomaisesti. Poika pysyi kamppaillen ylhäällä hetken, kunnes voimat taas loppuivat ja sama kärsimysnäytelmä toistui.

Nick taisteli tuskaa vastaan pitkään, kunnes ei enää jaksanut, vaan hänen oli pakko päästää tuskaa tuottava tanko tunkeutumaan sisäänsä ja kestää yhtämittaisen sähkövirran aiheuttama kärsimys. Lopulta tajuttoman pojan pää retkahti rintaa vasten. Lucy irrotti sähköjohdot tajuttomasta Nickistä ja vaihtoi toisen pihtikoskettimen tilalle hieman lusikkaa muistuttavan työkalun, jossa oli kuminen kahvaosa, metallivarsi ja varren päässä parin sentin kokoinen metalilevy.

Jack ymmärsi, että sillä oli tarkoitus kosketella hänen alastonta vartaloaan niin, että sähkö kulkisi sen ja toisen, paikallaan pysyvän elektrodin välillä. Jack ei yllättynyt lainkaan, kun Lucy kiinnitti pihtikoskettimen hänen peniksensä päähän. Poika ymmärsi, että armon pyytäminen olisi turhaa, joten hän vain irvisti tuskasta terävien metallisärmien puristaessa armottomasti herkkää elintä. Lucy kysyi sormeillen samalla pojan kiveksiä. Jack ei vastannut mitään. Tiedätkin jo, että se tekee kärsimyksen kovemaksi, nainen jatkoi ja Caroline sitoi pojan silmät.

Jack odotti sähköiskua paljas vartalo pelosta täristen. Hän ei tiennyt, miltä se tuntuisi, mutta Nickin äskettäinen tuska todisti, että kokemus olisi hirveä. Ja niin se olikin.

Elektrodi painettiin Jackin tiukkoihin vatsalihaksiin. Kipu oli sanoinkuvaamaton, kuin tuli olisi käynyt pojan vatsan ja peniksen väliä. Jack olisi halunnut käpertyä kasaan, mutta kahleet estivät kaiken rimpuilun.

Tuskaa kesti vain muutaman sekunnin, mutta se tuntui ikuisuudelta. Kivun lakattua Jack tunsi, kuinka veri valui kahleiden hiertämistä haavoista pitkin käsivarsia. Ja sitten tuli uusi sähköisku, tällä kertaa reiteen. Iskuja tuli lisää ja lisää: Ja tietysti tuska tuntui aina koviten jatkuvasti rääkätyssä kalussa. Haluaisin istua miehen naamalla ja alistaa, kiihottaa niin kauheesti jo ajatuski. Mistä löytäis miehen joka haluais palvoa mun persettä?

Sex machine eli panokone. Mitä ajatuksia panokoneet herättävät teissä? Onko missään päin Suomea mahdollista kokeilla panokonetta? Jos panokoneen hankkii omaan kotiin, mistä ja millaisen kannattaisi hankkia ja miten siitä kannattaisi kertoa omalle kumppanille? Onko kellään kokemusta panokoneista? Mikähän siinä on, että muiden alastomuutta tai peräti naimista on niin kiva katsella?

Tuolla netissä on muutamia reaaliaika-saitteja, joissa kameroita on asennettu ihmisten koteihin. Aina jossain asunnossa oleillaan ilman vaatteita tai sitten on naiminen käynnissä. Kaipa nuo asukkaat jotain korvausta saavat, ellei sitten peräti ilmaisen asunnon. Onko missään päin Suomea mahdollista kokeilla panokonetta? Jos panokoneen hankkii omaan kotiin, mistä ja millaisen kannattaisi hankkia ja miten siitä kannattaisi kertoa omalle kumppanille? Onko kellään kokemusta panokoneista?

Mikähän siinä on, että muiden alastomuutta tai peräti naimista on niin kiva katsella? Tuolla netissä on muutamia reaaliaika-saitteja, joissa kameroita on asennettu ihmisten koteihin.

Aina jossain asunnossa oleillaan ilman vaatteita tai sitten on naiminen käynnissä. Kaipa nuo asukkaat jotain korvausta saavat, ellei sitten peräti ilmaisen asunnon.

Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Leikit ja fetissit kidutus- gallup kidutus- gallup Tyttö 18 Kymmenen pahinta kidutukeinoa, erikseen mitä tehdä miehille, ja sitten naisille. Mun mielestä aika kiihottavaa, onko saman henkisiä muita, kyllä luulisi jos vain uskaltaa kirjoittaa.

Haluaisin alistaa miestä perseelläni Haluaisin istua miehen naamalla ja alistaa, kiihottaa niin kauheesti jo ajatuski. Sex machine eli panokone Mitä ajatuksia panokoneet herättävät teissä? Kiva katsella Mikähän siinä on, että muiden alastomuutta tai peräti naimista on niin kiva katsella?

Isojen lelujen käyttö pilluun 5. Naisille vinkkejä miten kiusata miestä. Ottaa mies naisen polvelle ja antaa avokämmenellä selkään. Ottaa korvasta kiinni ja ravistella oikein kunnolla. Miehen lypsäminen naisen kädellä.

Siinä muutamia ehdotuksia joita itse haluaisin kokeilla. Siis tarkoitatko oikeaa kidutusta, sellaista jossa kidutettu ei taatusti nauti vaan todella kituu kauhuissaan, kiduttajien nauttiessa sadistisesti. Jokaisella varmaan ollut ummetusta joskus, aika kivulias sekin Monia kiihottaa ajatuksena, mutta kai harva oikeasti halusisi katsella.

Siis aivan leikkiä tietenkin sm. Tarkoitan oikeaa kidutusta, huh huh, nousee karvat pystyyn jo näistäkin. Jos kiinnostaa niin vastaa, laitan meiliosoitteeni seuraavaan viestiin. Olen mies ja toivottavasti olet sitä mitä nikkisi tarkoittaa ;-. En uskalla, kiitos tarjouksesta.

: Peniksen kidutus nuoleminen

Sihteeriopisto sex work free sex suomi Eli kai sadistisesti ajatellut kiduttajan nautintoa. Lopulta hän kauhusta huolimatta nukahti. Kun ruoskinta taukoaa, et tiedä, onko se loppunut, vai tuleeko uusi isku sekunnin vai minuutin vai kymmenen minuutin kuluttua. Onko missään päin Suomea mahdollista kokeilla panokonetta? Hän muisteli kuulemiaan tarinoita armeijan kidutuksista.
Peniksen kidutus nuoleminen Jos panokoneen hankkii omaan kotiin, mistä ja millaisen kannattaisi hankkia ja miten siitä kannattaisi kertoa omalle kumppanille? Ne poikkeavat toisistaan jonkin verran. Monia kiihottaa ajatuksena, mutta kai harva oikeasti halusisi katsella. Välillä ruoskinta taukosi ja seurasi pahin — uuden kidutuksen odottaminen. Elektrodi painettiin Jackin vasempaan kivekseen. Laitoin aiemmin osoitteen tähän viestiketjuun. Mielenkiintoinen tarina, ei liian utopinen ettei voisi olla ihan faktaakin.
Peniksen kidutus nuoleminen Tuccabaja salla malaysia escort
Peniksen kidutus nuoleminen 840
Kiva katsella Mikähän siinä on, että muiden alastomuutta tai peräti naimista on niin peniksen kidutus nuoleminen katsella? Jack tajusi heti niiden olevan kidutusvälineitä, vaikkei hahmottanutkaan kaikkien käyttötarkoitusta. Oletko varma, että haluat jatkaa? Kosketus sai Nickin huutamaan tuskasta ja tempautumaan ylöspäin kouristuksenomaisesti. Lucy ja Caroline keskittyivät rankaisemaan Nickiä ja Jack sai katsella pojan kidutusta. Caroline ei huomioinut vakuuttelua mitenkään, vaan jatkoi pojan kivesten puristelua.

Peniksen kidutus nuoleminen -

Siis samaan aikaan hirvittää ja kiihottaa, vaikea juttu. Pitkästä aikaa hyvä kinky-novelli. Niinpä pojan oli alistuttava.

Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Leikit ja fetissit Peniksen kidutus Peniksen kidutus videoita Haluaisin alistaa miestä perseelläni Haluaisin istua miehen naamalla ja alistaa, kiihottaa niin kauheesti jo ajatuski.

Sex machine eli panokone Mitä ajatuksia panokoneet herättävät teissä? Kiva katsella Mikähän siinä on, että muiden alastomuutta tai peräti naimista on niin kiva katsella? Google on todella huono pornon etsimisessä, tuntuu, että siinä hakukoneessa on jokin pornoesto jatkuvasti kytkettynä.

Täältä löytyy varmaan myös sinua kiinnostavaa materiaalia Vastaa alkuperäiseen viestiin Peniksen kidutus Mistä löytyy? Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä.

Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Leikit ja fetissit kidutus- gallup kidutus- gallup Tyttö 18 Kymmenen pahinta kidutukeinoa, erikseen mitä tehdä miehille, ja sitten naisille.

Mun mielestä aika kiihottavaa, onko saman henkisiä muita, kyllä luulisi jos vain uskaltaa kirjoittaa. Haluaisin alistaa miestä perseelläni Haluaisin istua miehen naamalla ja alistaa, kiihottaa niin kauheesti jo ajatuski. Sex machine eli panokone Mitä ajatuksia panokoneet herättävät teissä? Kiva katsella Mikähän siinä on, että muiden alastomuutta tai peräti naimista on niin kiva katsella? Isojen lelujen käyttö pilluun 5. Naisille vinkkejä miten kiusata miestä.

Ottaa mies naisen polvelle ja antaa avokämmenellä selkään. Ottaa korvasta kiinni ja ravistella oikein kunnolla. Miehen lypsäminen naisen kädellä. Siinä muutamia ehdotuksia joita itse haluaisin kokeilla. Siis tarkoitatko oikeaa kidutusta, sellaista jossa kidutettu ei taatusti nauti vaan todella kituu kauhuissaan, kiduttajien nauttiessa sadistisesti. Jokaisella varmaan ollut ummetusta joskus, aika kivulias sekin Monia kiihottaa ajatuksena, mutta kai harva oikeasti halusisi katsella.

Siis aivan leikkiä tietenkin sm. Tarkoitan oikeaa kidutusta, huh huh, nousee karvat pystyyn jo näistäkin. Jos kiinnostaa niin vastaa, laitan meiliosoitteeni seuraavaan viestiin. Olen mies ja toivottavasti olet sitä mitä nikkisi tarkoittaa ;-. En uskalla, kiitos tarjouksesta. Joka tapauksessa voisimme jatkaa aiheesta meilaillen. Vositko kuvitella itsesi katsomassa kun jotain oikein kidutetaan, keitetään tai väännetään jäseniä pois paikoiltaan. Siis kiihottaako ajatus seurata kun jotain kidutetaan, vai onko vain fantasia Varmaan se fantasia on, että joudun pakosti katselemaan.

Ja kuvittelen että joudun myös itse sen jälkeen kidutukseen, toisaalta jos ei olisi oikeata kidutusta olemassa, mistä sen mallin saisi, eli mistä fantasia syntyisi?. Siis samaan aikaan hirvittää ja kiihottaa, vaikea juttu. Käyt täällä lueskelemassa ihmisten vastauksia ja kiihotut ajatuksista joita ne sinussa herättävät. Hän oli tarkoituksella jättänyt ne välistä, mutta nyt oli kiire, kun Lucy katseli kelloa.

Aikaa ei voinut olla enää paljon. Jack nieli nöyryytyksensä ja ryhtyi työhön. Pakarat tulivat pian valmiiksi ja enää olivat jäljellä Nickin nivuset. Jack polvistui Nickin eteen. Tämä tajusi, mitä olisi luvassa ja yritti astua taaksepäin. Caroline kuitenkin piti häntä paikoillaan ja Jackin kieli kosketti avuttoman pojan kiveksiä. Jack jatkoi nuolemista, kunnes Lucy tiuskaisi: Jackia päätettiin rangaista ensin ja hänet kiinnitettiin käsistä, jaloista ja kaulasta hammaslääkärin tuolia muistuttavaan metalituoliin.

Sitten hänen nivusileen kaadettiin siirappia. Alaston nainen polvistui Jackin viereen ja alkoi lipoa kielellään aluksi pojan sisäreisiä. Caroline käveli pojan toiselle puolelle neula kädessään. Jack lähes unohti meneillään olevan nöyryytyksen ja mietti, mihin neulaa käytettäisiin.

Kauaa hänen ei tarvinnut arvailla, sillä Caroline tarttui hänen pikkusormeensa ja alkoi työntää neulaa hitaasti ja tuskallisesti kynnen alle. Se oli täysin sietämätöntä, kun neula etsi hitaasti tietään kynnen alla. Lopulta se pysähtyi, mutta tuska oli yhä kova. Caroline otti uuden neulan ja tarttui pojan nimettömään. Älä, älä viitsi, eiii! Sormi kerrallaan hän kävi läpi pojan kädet jättäen jokaisen neulan syvälle kynnen alle. Samaan aikaan Laura nuoli Jackin kiveksiä ja kalua, mutta häpeä ja nöyryytys tuntuivat Jackista sivuseikoilta verrattuna neulojen tuottamaan piinaavaan tuskaan.

P Ei voi kun jälleen kerran jättää toivomuksen, että toivottavasti tää jatkuu ja pian!: P Ettei vaan jää kesken! Pitkästä aikaa hyvä kinky-novelli.

Jack roikkui taas ranteistaan ja jaloistaan kahlittuna samoin kuin aiemman ruoskinnan aikana. Neulat oli vedetty pois kynsien alta, mutta tuskallinen venyminen teki olon taas ahdistavaksi. Lucy ja Caroline keskittyivät rankaisemaan Nickiä ja Jack sai katsella pojan kidutusta.

Nick kiinnitettiin eräänlaiseen tuoliin. Tuolissa oli käsinojat, joihin pojan kädet kahlittiin ranteista. Jalat kiinnitettiin tuolin jalkoihin.

Tuolin teki erikoiseksi se, että siinä ei ollut lainkaan istuinosaa. Sen sijaan siinä oli pystysuora ohut metalitanko kiinnitettynä suoraan istujan alle. Nick joutui siis kannattelemaan itseään reisi- ja hartialihaksillaan tai laskeutuisi tangon päälle. Tanko oli sijoitettu täsmälleen peräaukon alapuolelle. Jack näki, kuinka Nickin lihakset jännittyivät ja pojan koko keho tärisi asituksesta, kun tämä yritti pitää itsensä riittävän ylhäällä.

Caroline asetti kidutustuolin viereiselle pöydälle oudon sähkölaitteen, josta meni johto pistorasiaan. Laitteesta lähti sen lisäksi kaksi johtoa, joiden päissä oli samanlaiset pihtimäiset kuparikoskettimet kuin auton käynnistyskaapeleissa. Itse laitteessa oli katkaisin ja säätövipu, jossa oli asteikko yhdestä viiteen. Vipu oli asennossa kaksi. Jack ymmärsi, että laitetta oli tarkoitus käyttää sähköiskujen antamiseen — mutta käytettäisiinkö sitä häneen vai Nickiin?

Lucy otti toisen johdoista ja kiinnitti sen Nickin alla olevaan rautatankoon. Tämähän on vasta kidutuksen valmistelua. Mitenkähän paljon valitat, kun kidutus alkaa? Lucy ivaili kauhistunutta poikaa. Sitten hän käänsi sähkölaitteen katkaisijan päälle. Seurasi odotus, kun Nick kamppaili pitääkseen itsensä irti sähköä johtavasta raudasta. Caroline käytti ajan hyväkseen panautumalla kiinni Jackin alastomaan vartaloon, sivelemällä pojan paljasta ihoa ja puristelemalla tämän kiveksiä.

Jack ei juuri huomannutkaan tätä uutta nöyryytystä, vaan katseli lumoutuneena kärsivää Nickiä. Pojan kasvot vääristyivät tuskasta ja alaston vartalo tärisi, kun hän ponnisti kaikki voimansa välttyäkseen sähkökidutukselta. Lopulta Nickin voimat eivät enää riittäneet, vaan hänen oli annettava periksi ja pästettävä itsensä vajoamaan rautatangon päälle. Kosketus sai Nickin huutamaan tuskasta ja tempautumaan ylöspäin kouristuksenomaisesti.

Poika pysyi kamppaillen ylhäällä hetken, kunnes voimat taas loppuivat ja sama kärsimysnäytelmä toistui. Nick taisteli tuskaa vastaan pitkään, kunnes ei enää jaksanut, vaan hänen oli pakko päästää tuskaa tuottava tanko tunkeutumaan sisäänsä ja kestää yhtämittaisen sähkövirran aiheuttama kärsimys. Lopulta tajuttoman pojan pää retkahti rintaa vasten. Lucy irrotti sähköjohdot tajuttomasta Nickistä ja vaihtoi toisen pihtikoskettimen tilalle hieman lusikkaa muistuttavan työkalun, jossa oli kuminen kahvaosa, metallivarsi ja varren päässä parin sentin kokoinen metalilevy.

Jack ymmärsi, että sillä oli tarkoitus kosketella hänen alastonta vartaloaan niin, että sähkö kulkisi sen ja toisen, paikallaan pysyvän elektrodin välillä. Jack ei yllättynyt lainkaan, kun Lucy kiinnitti pihtikoskettimen hänen peniksensä päähän. Poika ymmärsi, että armon pyytäminen olisi turhaa, joten hän vain irvisti tuskasta terävien metallisärmien puristaessa armottomasti herkkää elintä.

Lucy kysyi sormeillen samalla pojan kiveksiä. Jack ei vastannut mitään. Tiedätkin jo, että se tekee kärsimyksen kovemaksi, nainen jatkoi ja Caroline sitoi pojan silmät. Jack odotti sähköiskua paljas vartalo pelosta täristen. Hän ei tiennyt, miltä se tuntuisi, mutta Nickin äskettäinen tuska todisti, että kokemus olisi hirveä.

Ja niin se olikin. Elektrodi painettiin Jackin tiukkoihin vatsalihaksiin. Kipu oli sanoinkuvaamaton, kuin tuli olisi käynyt pojan vatsan ja peniksen väliä. Jack olisi halunnut käpertyä kasaan, mutta kahleet estivät kaiken rimpuilun.

Tuskaa kesti vain muutaman sekunnin, mutta se tuntui ikuisuudelta. Kivun lakattua Jack tunsi, kuinka veri valui kahleiden hiertämistä haavoista pitkin käsivarsia. Ja sitten tuli uusi sähköisku, tällä kertaa reiteen. Iskuja tuli lisää ja lisää: Ja tietysti tuska tuntui aina koviten jatkuvasti rääkätyssä kalussa. Tunnustan ihan mitä vain ikinä haluatte. Sanokaa vain, niin minä tunnustan, kunhan tämä loppuu, poika vaikeroi.

Elektrodi painettiin Jackin vasempaan kivekseen. Kipu oli kovempi kuin koskaan aiemmin ja Jack huusi. Lucy kysyi ja jatkoi: Elektrodi kosketti pojan oikeaa kivestä. Meillä on tunnustus valmiina. Sitten saat opetella sen ulkoa ja se on parasta osata hyvin. Jos kertomuksesi poikkeaa siitä vähänkään, sinut tuodaan tänne takaisin ja kaikki aloitetaan alusta Tarina on edelleen hyvä. Toivon mukaan se edelleen jatkuu!: Tuo oli viimeinen osa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *