keyboard_arrow_right
Nainen eskortit Pori

Kerava suomi tallinna

kerava suomi tallinna

Menimme naimisiin Keravan kirkossa ja juhlimme häitämme viereisessä Lapilan kartanossa. Henkan vanhemmat asuvat yhä Keravalla ja vierailemme anoppilassa usein. Pikkubloggaajakin kyläilee mielellään isovanhemmillaan. Koska kaikki eivät valitettavasti voi vierailla anoppilassani, annan tässä muita vinkkejä Keravalle, jotta sinäkin voit yllättyä. Saatat vaikka ihastua Keravaan tai ainakin rikkoa sitä kohtaan asettamasi ennakkoluulot. Keravalla ei nimittäin ole kovin hyvä maine. Se on valitettava fakta, joka potkitaan nyt tuusannuuskaksi Ranen ja Keravan kollien seinäpotkuilla.

Heitä siis ennakkoluulosi romukoppaan ja saavu Keravan asemalle. Juna-asema onkin monen mielestä parasta Keravalla, sillä junalla pääsee pois Keravalta Keravalle vain 20 minuutissa Helsingistä ja Lahdestakin reilussa puolessa tunnissa. Me tapasimme Kerava-päivään osallistuvan 8 hengen bloggaajaporukkamme asemalla, josta jatkoimme matkaa Keravan kartanolle.

Keravan kartanolle on auennut kesällä suloinen Kartanolla-kahvila , joka on meille jo hyvin tutuksi ja mieluisaksi tulleen Kinuskilla-kahvilan yrittäjän uusin lapsukainen. Odotukset olivat siis korkealla kartanon kahvilan suhteen emmekä joutuneet pettymään. Kinuskillan leipomosta tulevat kakut maistuivat herkullisilta ja kartanon idyllinen tunnelma toi kahvihetkeen oman lisämausteensa. Paikka on söpö kuin mikä! Kartanon pihalla on viihtyisän näköinen terassi, eläimiä sekä isoja ja pieniä yksityiskohtia, joita löytäessä ja ihmetellessä saa kulumaan vaikka kuinka paljon aikaa.

Sisätilatkin on sisustettu kauniisti ja seinillä olevien taulujen näyttely jatkuu yläkerrassa. Aulaan oli katettu lauantaipäivänä herkullisen näköinen brunssi, mutta meille riitti kahvi ja vitriinistä valitut kakkupalat, joiden kanssa meinasi tulla todellinen valinnan vaikeus.

Kartanolla olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään, mutta meidän oli aika suunnata kohti seuraavaa paikkaa. Keravalla nimittäin riittää nähtävää, vaikka ei heti uskoisi.

Ennen kuin pakkasimme itsemme autoihin kävimme ihailemassa vielä kartanon välittömässä läheisyydessä olevaa kaunista kivisiltaa, joka onkin meille jo hyvin tuttu.

Sillan luona sekä myös kartanolle vievällä tiellä on nimittäin otettu hääkuvamme pari vuotta sitten. Idyllisistä maisemista ei ikinä uskoisi että kuvat on otettu Keravalla. Mietimmekin miksei Keravaa ole rakennettu aikoinaan joen ympärille? Olisiko se silloin enemmän niin kuin Turku tai Porvoo sen sijaan, että nyt se muistuttaa hieman Kouvolaa?

Miellyttäviä maisemia on joenvarren lisäksi muuallakin ja suuntasimmekin seuraavaksi Keinukallion kuuluisille portaille etkö muka ole kuullut Sherwoodin portaista? Minun on pitänyt tulla tänne tekemään porrastreeniä jo vaikka kuinka kauan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt portaat kerran ylös kivuttuani tiedän missä karistan raskauskilojani ensi kesänä. Jo yksi kipuaminen mäen päälle sai pohkeet kipeiksi ja vauvamahan harjoittelemaan supistushommia.

Täällä jos jossain saa hyvän treenin aikaiseksi, mutta jätän sen suosiolla synnytyksen jälkeiseen aikaan. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet varsinaisesti treenaamassa vaan kipusimme mäelle upeiden maisemien toivossa ja saimme mitä halusimme.

Toki harmaa taivas olisi voinut olla muunkin värinen etenkin kuvia ajatellen, vaikka toisaalta lähestyvät sadepilvet näyttivätkin aika hienoilta paikan päällä. Saimmekin melkoisen sadekuuron niskaan juuri mäen alas päästyämme. Onneksi oli autot lähellä. Autot veivät meidät seuraavaksi Keravan Taide- ja museokeskus Sinkkaan , jossa oli esillä graffitinäyttely Rakkaudesta vapauteen. Hoemme aina Henkan kanssa ettemme ole museoihmisiä, mutta jännästi vaan viihdyimme täälläkin upeita teoksia katsellen.

Pitäisiköhän meidän antaa museoille useamminkin mahdollisuus? Pidimmehän Varkaudessakin visiitistä Mekaanisen musiikin museoon ja Muumimuseokin oli kuulemma kiva kun Henkka vieraili siellä Tampereen blogimatkalla. Täytyy varmaan tuulettaa omia ennakkoluuloja museoidenkin suhteen. Piipahda PopUp Shopissa ihastelemassa viimeisintä muotia. Saat bonukset automaattisesti verkkokaupasta varatuista matkoista. Tarjous on voimassa, kun matkustat 1.

Varaa tästä miniristeily ja buffet-ruokailu sisältäen ruokajuomat edulliseen yhteishintaan. Laivalla Saaristolaispöytä Suolaisia ja makeita saariston makuja 6. Bonusta S-Etukortilla Liitä S-Etukorttisi asiakastiliimme Saat bonukset automaattisesti verkkokaupasta varatuista matkoista.

Nicolas Feuillatte Brut Rosé. Rotari Brut Rosé 6-pack. Rotari Brut Riserva 6-pack. Blue Nun Sparkling Gold. Vanhankaupungin tunnelmaa Varaa hotellipaketti Varaa. Kesäloma Saarenmaalla Kuressaari kutsuu Lue lisää. Golfmatka Viroon Tutustu kenttiin Lue lisää.

Kerava suomi tallinna -

Mukaan otetaan säänmukainen vaatetus ja tarvittaessa janojuomaa sekä välipalaa. Nyt portaat kerran ylös kivuttuani tiedän missä karistan raskauskilojani ensi kesänä. À la carte Nauti Itämeren parhaista makuelämyksistä merelle katsellen. Lobby Shop Laivan 8. Keravalta johtaa rautatie myös Porvooseenmutta rata ei ole ollut säännöllisen henkilöliikenteen käytössä vuoden jälkeen; ainoastaan kesälauantaisin vanhanmalliset kerava suomi tallinna Dm7 liikennöivät Keravan ja Porvoon välillä. Blue Nun Sparkling Gold. Leikkihuoneessa voi leikkiä erilaisilla leluilla, katsoa piirroselokuvia tai pelata Play Station -pelejä. Fast Lane -ravintola on paras valinta niille, jotka haluavat jotain herkullista nopeasti. Aja ulos laivasta satama-alueella sijaitsevalle Shuttle Car Shopping -noutopisteelle noin tunti aikaa paluulaivan lähtöön. Voit myös oleskella hintaan kuuluvassa Sitting Loungessa, joka on täysin uusi matkustusmuoto Shuttlella — hiljainen ja suljettu tila mukavine nojatuoleineen, aivan kuten lentokoneen business-luokassa. Matkatavarasäilytyshuone on suljettu vuorolla

Käytetty aluejako on 1. Vuonna Keravasta tuli yksikielinen suomenkielinen kunta. Keravalla on 12 peruskoulua, yksi lukio, kaksi ammattikoulua ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Yhdistysten ylläpitäminä toimivat lisäksi kuvataidekoulu, musiikkiopisto ja tanssiopisto. Kaupungissa on uimahalli, maauimala ja jäähalli sekä vankila. Kaupungissa on terveyskeskus; lähin sairaala on Peijaksen sairaala Vantaalla.

Keravalla toimii koko Uudenmaan hätäpuheluista vastaava Keravan hätäkeskus. Keravan uudistunut kaupunginkirjasto avattiin 1. Kerava on merkittävä teollisuuskaupunki. Tärkeimmät teollisuusalueet sijaitsevat radan tuntumassa sen itäpuolella. Kaupungissa valmistetaan muun muassa elintarvikkeita, tekstiilejä, metallituotteita ja huonekaluja. Lisäksi siellä on monipuolista pienteollisuutta.

Keravan suurimmat työnantajat kaupungin jälkeen ovat Sinebrychoff , Tuko Logistics , Metos , Uudenmaan Sairaalapesula, Kokkikartano , Ifolor ja Keravan vankila perustettu Kerava kuuluu Uudenmaan vaalipiiriin ja sen kaupunginvaltuustossa on 51 kaupunginvaltuutettua. Kaupunginjohtaja Petri Härkönen irtisanoutui yllättäen Liikenneyhteydet ovat Keravalla monipuoliset. Kaupunki profiloituu mielellään kevyen liikenteen mallikaupungiksi, mistä se onkin saanut tunnustuksia.

Kaupungissa on laajat pyörätiet, jotka aurataan talvisin autoteiden tapaan. Pyörätelineitä on kattavasti ja asukkaita kannustetaan tulemaan junalle pyörällä. Tiiviisti rakennetun keskustan kävelykatu on autoilta kielletty ja sen varrella sijaitsee pääosa kaupungin palvelutarjonnasta. Keskustassa on myös tiukasti säännelty parkkipaikkapolitiikka autoilun vähentämiseksi. Kävelykatukokonaisuus sai Vuoden ympäristörakenne -palkinnon Sen suunnitteleminen aloitettiin jo käydyssä arkkitehtikilpailussa, jossa syntyi idea ydinkeskustan ympäröimiseksi kehätiellä.

Rakentaminen aloitettiin luvun alussa, kun Keravan keskustasta Tuusulan kirkonkylään johtaneen Tuusulantien itäisin osa muutettiin pysäköinti- ja huoltomuutosten jälkeen autottomaksi ja liikenne siirrettiin ohikulkuteille. Samalla kävelykatuosuus sai nimen Kauppakaari.

Kävelykatua jatkettiin myöhemmin rautatien alitse sen itäpuolelle. Tämä jatke valmistui vuonna , mutta kävelykatu on edelleen kehittämisen kohteena.

Rautatieasemia on kaksi, Kerava ja Savio , joita palvelevat pääkaupunkiseudun lähijunat. Syksyllä valmistunut Keravan kaupunkirata ja sen myötä käyttöön otettu neljäs raide tarjoavat entistä tiheämmät junavuorot Helsinkiin. Keravalta johtaa rautatie myös Porvooseen , mutta rata ei ole ollut säännöllisen henkilöliikenteen käytössä vuoden jälkeen; ainoastaan kesälauantaisin vanhanmalliset matkustajajunat Dm7 liikennöivät Keravan ja Porvoon välillä.

Porvoon radasta kuitenkin erkanee Kilpilahteen Nesteen öljynjalostamolle johtava rautatie, jolla on päivittäistä tavaraliikennettä; sen sijaan haarautumiskohdasta Porvooseen johtava rataosa on muutettu museoradaksi. Lisäksi nykyisin suunnitellaan 20 vuoden aikajänteellä henkilöliikennettä Sipoon Nikkilään , jolloin juna pysähtyisi ainakin Ahjossa. Keravalta on noin 15 kilometriä matkaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Keravalle kulkee useampi bussilinja Helsingistä sekä liityntälinja Koivukylän asemalta.

Keravan kaupunki on osallistunut merkittäviltä osin kaupunkiradan rakentamiseen ja sitoutunut siihen, että valtaosa joukkoliikenteestä hoidetaan junalla. Tämä on merkinnyt sitä, että linja-auton asema on heikko ja suoria yhteyksiä Helsingin suuntaan on vähennetty. Sisäisiä bussiyhteyksiäkään ei ole erityisen paljon. Pyörä onkin usein linja-autoa nopeampi kulkuväline rautatieasemalle mentäessä. Kaupungin sisäiset linjat 5,8 ja 9 palvelevat kaupunkiradan rakentamisen jälkeen heikentynyttä linja-autoliikennettä.

Vuoden maaliskuussa Kerava liittyi HSL -alueeseen, mikä tarkoittaa sitä, että Keravalla on käytössä pääkaupunkiseudun yhteinen matkakortti. Samalla lipulla voi matkustaa junilla ja busseilla sekä Keravalla että muualla pääkaupunkiseudulla ei kuitenkaan muitten Keski-Uudenmaan kuntien alueella. Enää ei myöskään tarvitse tehdä päätöstä junan ja bussin kuukausikortin välillä, sillä kumpiakin voi käyttää pääkaupunkiseudulle matkustamiseen.

HSL-alueeseen liittymisen jälkeen liikennetarjontaa on parannettu. Vuonna tuli uutena vaihtoehtona käyttöön Keski-Uudenmaan seutulippu, jonka kuukausikortilla on mahdollista matkustaa rajattomasti muualta Keski-Uudeltamaalta Keravalle. Lippua ei kuitenkaan myydä keravalaisille koska kaupunki ei tue lippuyhteistyötä matkahuollon kanssa. Teitä pitkin Keravalle pääsee joko idän puolelta Lahdenväylältä tai länsipuolelta Tuusulanväylältä. Lahden moottoritie sekä Vanha Lahdentie kulkevat Keravan läpi keskustan itäpuolelta.

Muita merkittäviä tapahtumia ovat muun muassa. Keravalta ovat kotoisin monet maailman huipulle edenneet urheilijat, kuten jalkapalloilija Jukka Raitala ja uimari Hanna-Maria Seppälä. Keravan menestynein urheilija on luvulla olympialaisissa mainetta niittänyt Volmari Iso-Hollo , jonka patsas on sijoitettu Keravan ydinkeskustaan Iso-Hollon aukiolle lähelle kirjastoa. Keinukallion urheilupuisto sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien päässä Keravalla. Keinukallio on luonnonläheinen, kaunis ja maastoltaan varsin monipuolinen vapaa-ajanviettopaikka.

Keinukalliolla voi harrastaa talvisin hiihtoa ja pulkkailua. Alueella sijaitsee frisbee-golf-rata ja puiset juoksuportaat, jotka ovat kesäisin kaupunkilaisten vapaasti käytettävissä. Keinukallion huipulla on ulkoilmaan suunniteltuja liikuntavälineitä. Keravan kaupunginvaltuusto päätti vuoden juhlavaltuustossa, että Keinukalliosta kehitetään koko Suomelle merkittävä liikunnan- ja vapaa-ajanviettokeskus. Uimahalli kokee täydellisen remontin vuosien aikana.

Ocean Clubin takana sijaitsee Windjammer Bar, jossa nautit live-esityksistä karaoken parissa. Tervetuloa näyttämään omaperäisimmät tanssiliikkeesi! Tax Free Superstore on täyden valikoiman myymälä, josta saat kotiinviemisiksi väkevät alkoholijuomat, viinit, oluet, savukkeet, makeiset ja elintarvikkeet.

Itämeren parhaasta viinivalikoimasta valitsemisessa sinua auttaa ammattitaitoinen henkilökunta. Käytä koko osto-oikeus hyväksesi ja säästät selvää rahaa!

Niin naisille kuin miehille löytyy paljon vaate- ja asustemerkkejä, kuten Superdry ja Tommy Hilfiger sekä Vans-kengät. Solid ja Park Lane -merkkien vaatteita ja naisille mm.

Esprit ja Freequent -merkkien vaatteita sekä Desigual vaatteita ja asusteita. Lisäksi myymälästä löytyy varmasti jokaiselle suosikkituoksuja ja kosmetiikkaa. Kokeile ja testaa, ja hyödynnä myyjien laajaa tuotetuntemusta. Tule ostoksille ja vie kotiin muotia ja tuoksuja! Tästä myymälästä löydät matkamuistojen lisäksi mm. Iittalan ja Marimekon tuotteita ja alati vaihtuvia tarjouksia. Laivalla ennätät tutustua rauhassa valikoimiin ja valinnoissasi sinua auttaa asiantunteva henkilökunta.

Hanki kotiinviemiset ja lahjat vaikka koko suvulle! Lisäksi lasten vaatteita, kenkiä ja asusteita mm. Lundmyr, Desigual ja Mayoral -merkeiltä. Electronics-myymälästä ostat laadukasta pienelektroniikkaa ja oheistuotteita maahintoja huomattavasti edullisemmin.

Sony ja Belkin -tuotteet sekä kännykkäkoteloita ja selfie-keppejä. Valikoima vaihtelee, joten aina voit löytää jotain uutta. Shoppaile itsellesi tai lahjaksi!

Laivan leikkihuone Lottemaa on lasten valtakunta, jossa voit peuhata pallomeressä tai kivuta kiipeilyseinälle. Voit myös piirtää tai leikkiä leluilla. Koulujen loma-aikoina, kuten kesällä Toki lapset ovat leikkihuoneessakin aina vanhempiensa vastuulla. Leikkihuoneen vieressä on lastenhoitohuone, jossa voit vaihtaa vauvalle vaipan. Tavolàta-ravintolassa voit lämmittää mikrossa vauvanruokia. Lisäksi Muumi-animaatiot näkyvät hytti-TV: Risteilyllä voit unohtaa stressin ja työkiireet!

Europalla nautiskelet elämästä vaikkapa pintaremontoiduissa saunoissa ja porealtaissa ja jatkat matkaa uudistuneena ja virkistyneenä. Tänne ovat tervetulleita niin aikuiset, lapset kuin ryhmätkin. Saunaosastolla on paikkainen baari, jossa voit nauttia viilentäviä juomia löylyjen lomassa. Kylpyaika on kaikkina aukioloaikoina 1,5 h. Houkuttaisiko tasokas kauneushoito tai hellivä jalkahoito? Tallinkin kauneushoitolan palveluihin kuuluvat niin perushoidot kuin ylelliset hoitokokonaisuudetkin.

Risteilyllä on aikaa rentoutua ja hieman hemmotella itseään, joten käy matkasi aikana kosmetologilla, meikissä, manikyyrissä tai hieronnassa! Kauneus- ja kampaamopalvelut varattavissa suoraan laivalta. Uusittu ylellinen 43—46 m2 sviitti hengelle Hytissä on erillinen olohuone sekä makuuhuone, jossa on kiinteä parivuode vuoteita ei saa erilleen ja sohva.

Varusteluun kuuluu tv, jääkaappi, kassakaappi sekä oma sauna. Hintaan kuuluu virvokkeita ja hedelmiä sekä yön yli kestävillä matkoilla erikoisaamiainen. Uusittu raikkaasti sisustettu ja viihtyisä 16 m2 hytti kahdelle hengelle Hytissä on parivuode vuoteita ei saa erilleen , sohva, jääkaappi, virvokkeita ja tv.

Lisäksi yön yli kestävillä matkoilla hintaan sisältyy erikoisaamiainen. Tämä uusittu hyttiluokka on kokonaan varattu perhematkailuun. Family-hyttejä on sekä ikkunallisia että ikkunattomia hyttejä ja ne ovat tarkoitettu vähintään viidelle, enintään 6 hengelle, joista vähintään 2 on lapsia. Uusittu korkeatasoinen 9 m 2 hytti hengelle merinäköalalla kansilla 5, 9 ja Hyttejä on myös allergikoille ja liikuntarajoitteisille sekä lemmikin kanssa matkustaville.

Kahden ja neljän hengen hytit sijaitsevat eri kansilla, joten niitä ei ole mahdollista saada lähekkäin. Uusittu, raikkaasti sisustettu ikkunaton 9 m 2 hytti hengelle kansilla 5, 9, 10 ja Uusittu ikkunaton 7 m 2 hytti hengelle kansilla 5 ja Hyteissä on vuoteet päällekkäin sekä TV. Hytit on varusteltu erityisesti liikuntarajoitteisia ajatellen; niissä on leveämmät hytin ja WC: Hinta määräytyy valitun hyttiluokan mukaan A-luokka tai B-luokka.

Laivan molemmissa päissä on hissit, joihin mahtuu pyörätuoli. Sisustuksessa on käytetty allergikoille soveltuvia materiaaleja. Hinta määräytyy valitun hyttiluokan mukaan A- tai B-luokka. Tee omasta tai läheisesi merimatkasta entistäkin mieleenpainuvampi tilaamalla ennakkoon hyttiin kuohuva tai makea tervehdys esim. Toimitamme hyttiin halutessasi myös kortin, johon kirjoitamme henkilökohtaisen viestisi.

Hyttipalvelutilauksen tekeminen on helppoa: Huomaathan, että hyttipalvelutilaus tulee tehdä viimeistään neljä päivää ennen lähtöä. Europan kokousosasto tarjoaa käyttöösi rauhallisen ja merellisen työympäristön laivan ylimmillä kansilla. Kannella 12 sijaitsee 20 viihtyisää kokoushuonetta sekä paikkainen auditorio. Omassa ylhäisyydessään kannella 13 sijaitsee omalla sisäparvekkeella varustettu tyylikäs hengen VIP-huone tärkeimpiä tilaisuuksia tai vaikkapa juhlallisuuksia varten.

Kannen 6 Teatteri Europassa järjestät jopa yli hengen tilaisuuden. Kokousosastomme kannella 12 palvelee klo 9. Europan telakoinnin yhteydessä syksyllä myös kokoustiloissa on tehty uudistuksia. Upean merinäköalan ja loistavan interiöörin siivittämänä tärkeimmätkin tilaisuudet saavat vertaisensa puitteet, olipa kyseessä sitten korkean luokan business-neuvottelut tai ikimuistoinen juhlatilaisuus. Huoneessa on kupolimainen katto ja lattiasta kattoon yltävät ikkunat merelle Huom.

Sijainti kannella 13 kokousosaston yhteydessä, tila 51 m 2. Kiinteä, ovaalinmuotoinen pöytä 24 hengelle. Kannella 6 sijaitseva kongressiauditorio Teatteri Europa on monitoiminnollinen tila, jossa järjestät niin kongressit kuin viihteellisemmätkin tilaisuudet. Päiväsaikaan tilassa voidaan järjestää kongresseja jopa henkilölle vähintään henkilöä. Kesän aikana Teatteri Europa uudistetaan täysin. Uudistumisen myötä tila saa uuden sisustuksen lisäksi uudet tuolit, baarin sekä päivitetyn tekniikan.

Club One -jäsenenä saat matkoja edullisemmin, sekä mahtavia etuja laivojen ravintoloissa ja valikoiduista tuotteista myymälöissä. Korttia voi hyödyntää matkakohteissa jopa kymmenissä eri toimipisteissä. Saat matka- ja tuoteostoksista bonuspisteitä, joita voit käyttää mm. Perheenjäsenet voi liittää rinnakkaisjäseniksi, jolloin etuja voi hyödyntää koko perhe. Liity heti ja saat risteilyedun liittymislomakkeessa antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Kesällä muksut alle 12 v tai takapenkkiläiset maksutta Varaa risteily alk. Löytöretkiä etelään kuudesti päivässä. Perheiden Tallinna Perheet viihtyvät Tallinnassa monenlaisen tekemisen parissa - joko olet testannut mm. Konsertteja ja kulttuuria Tallinna on taskukokoinen runsaudensarvi kulttuurista pitäville.

Tarjous ei koske yöpymistä Europalla. Tarjous ei ole voimassa sarjalippujen kanssa. Katso tarkemmat hinnat ja varaa Katso tarkemmat hinnat ja varaa. Alennus lisätään varaukselle automaattisesti, kun tarjouksen ehdot varauksella täyttyvät. Tarjoukset eivät koske yöpymistä Europalla.

Tarjoukset eivät ole voimassa sarjalippujen eivätkä bonusmatkojen kanssa. Ostosristeily ja autotallipaikka Megastarilla teet Ostosristeilyn Tallinnaan tai varaat Autotallipaikan myymälän vierestä ja shoppaat kätevästi kerralla enemmän. Uudistettu Traveller Superstore Päivitä vaatekaappisi kevääseen Megastarilla!

Kesäostoksille Varaa matka Tallinnaan ja shoppaile samalla laivan myymälästä mm. Länsiterminaali 2 Tallink Shuttle -laivoilla vaivattomasti Tallinnaan modernin ja avaran Länsiterminaali 2: Sitting Lounge Varatessasi Star-luokan, voit nauttia ravintola- ja kahvilapalveluista sekä shoppailusta.

Comfort Lounge Comfort Lounge on kannella 8 sijaitseva mukava erillinen alue, jossa on tarjolla valikoima välipaloja, alkoholittomia juomia ja sanomalehtiä. Business Lounge Business Lounge on hiljainen, tyylikäs ja kauniisti suunniteltu alue liikematkustajille kannella 8.

Sarjaliput Jos matkustat usein Helsingin ja Tallinnan väliä suosittelemme 10 matkan sarjalippua! Tallink Shuttle -laivoilla Business Lounge -lipun hintaan sisältyy matkustus Business Loungessa, jossa runsas noutopöytä ruokajuomineen sekä päivän lehdet.

Business Loungessa on myös langaton internetverkko sekä tv. Tallink Shuttle -laivojen Star Comfort -luokka on edullinen tapa matkustaa mukavasti palveluista nauttien. Star Comfort -lipun hintaan sisältyy rauhallisessa tilassa pientä naposteltavaa, kahvia, teetä ja virvokkeita, päivän lehdet, langaton internet-yhteys sekä sähkölaitteiden latausmahdollisuus. Delight Buffet Delight Buffet sijaitsee laajalla alueella keulassa, kannella 9.

Myöhäinen aamiainen on tarjolla klo Buffet-lounaan ja buffet-illallisen hintaan sisältyvät juomat hanasta: Fast Lane Fast Lane -ravintola on paras valinta niille, jotka haluavat jotain herkullista nopeasti. Victory Bar Klassinen Victory Bar kannella 9 tarjoaa kodikkaan tilan, jossa voit nauttia erilaisia juomia, lämpimiä voileipiä sekä pieniä välipaloja. Sea Pub Kannella 9 sijaitseva Sea Pub on suuri ja avoin tila, jossa nautit kylmistä ja kuumista juomista sekä hyvästä valikoimasta kylmiä ja lämpimiä naposteltavia, kuten herkullisia panineja.

Lasten leikkihuone Lasten leikkihuone sijaitsee 9. Traveller Superstore Peräosan kansien 7 ja 8 Itämeren suurimmasta m2 Traveller Superstore -myymälästä löydät kerralla kaiken tarvitsemasi!

Katso ° näkymä myymälän 1. Katso ° näkymä myymälän 2. Lobby Shop Laivan 8. Megastarin ostosristeily Uudelle Megastar-laivalle voit varata Megastarin 5 h ostosristeilyn auton kanssa tai ilman , ja enemmän ostaessasi saat ostohyvityksen. Varaa Ostosristeily klo Voit myös varata Ostosristeilyn Megastarilla puhelimitse myyntipalvelustamme tai matkamyymälöistämme.

Täytä laivalla tai ennakkoon tilauskaavake. Palauta  tilauskaavake laivan Traveller Superstore -myymälän erilliseen Pre-Order -pisteeseen 7. Maksaessasi esitä voimassaoleva Club One -kanta-asiakaskorttisi , niin saat pisteet ostoksistasi!

Tarkastettuasi tilauksesi tuotteesi kuljetetaan ajoneuvosi viereen, josta voit kätevästi pakata ne suoraan autoosi. Tarkista tuotteiden oikeellisuus vastaanottaessa, jälkikäteen tilauksesta ei voi enää reklamoida. Megastarin Autotallipaikka Uudelle Megastarille voit varata myös reittimatkalle, hotellimatkalle tai Päivä Tallinnassa -risteilylle Autotallipaikan henkilöautolle tai pakettiautolle max 2,3 m korkea.

Maksaessasi muista esittää voimassaoleva Club One -kanta-asiakaskorttisi , niin saat pisteet ostoksistasi! Huomioithan, että autotallipaikan varatessasi laivasta ei pysty poistumaan ensimmäisten autojen joukossa.

Voit myös varata Autotallipaikan myyntipalvelustamme puhelimitse tai matkamyymälöistämme. Hytit Hytit hengelle sijaitsevat kannella Kokous- ja ryhmätilat Jos haluatte hyödyntää matka-aikaa pienen kokouksen pitämiseen, niin Business Loungessa matkustaessanne voitte varata käyttöönne 12 hengen erillisen Vip Room -kokoustilan. Voit myös varata koko Comfort Loungen ryhmän käyttöön , kysy lisää Kokous- ja ryhmämyynnistä. Tietoa laivasta Lue alta lisätietoa laivan muista palveluista ja terminaaleista.

Lastenrattaita on mahdollista säilyttää laivan matkatavaroiden säilytystilassa. Lisäksi autokannella on autolle erillinen maksullinen Autotallipaikka, jossa on mahdollista käydä myös matkan aikana. Autotallipaikoilta on suora pääsy myymälään, mikä antaa mukavan mahdollisuuden viedä ostoksia suoraan autoon jo matkan aikana. Se on varustettu erittäin moderneilla sähkön tuottamiseen tarkoitetuilla kahden polttoaineen moottoreilla. Maakaasun käyttö polttoaineena vähentää melua ja pakokaasupäästöjä.

Lisäksi laivan bruttovetoisuus on 49 tonnia ja matkanopeus 27 solmua, mikä parantaa merkittävästi energiatehokkuutta. Europa jatkaa liikennöintiä Länsiterminaali 1: Automatkustajien tulee ilmoittautua autolähtöselvityksessä viimeistään tuntia ennen lähtöä. Maksamattomat varaukset tulee lähtöselvittää 1 h ennen laivan lähtöä.

Tämän jälkeen lunastamattomat matkat voidaan perua ilman erillistä ilmoitusta. Helsinki—Tallinna-linjan reittimatkoilla ja Päivä Tallinnassa -risteilyillä lähtöselvitys ja laivaannousu onnistuu älypuhelimella QR-koodilla tai netissä jos sinulla on printtausmahdollisuus , jos varauksessa ei ole mukana hyttiä, hotellia tai muita lisäpalveluita kuin ruokailuja.

Tee lähtöselvitys kätevästi itse terminaalissa — lähtöselvitysautomaatit: Yksittäisten ilman ajoneuvoa matkustavien asiakkaiden käytettävissä ovat myös lähtöselvitysautomaatit. Automaatilla koneeseen syötetään matkan varausnumero sekä turvanumero löytyy mm. Club One -kanta-asiakkaat voivat vetää kanta-asiakaskorttinsa lukijan läpi, valita sen jälkeen oikean varauksen ja vahvistaa sen. Tämän jälkeen kone tulostaa maihinnousukortit sekä kupongit ennakkoon tilatuista lisäpalveluista.

Lähtöselvitys on mahdollista tehdä automaatissa saman päivän lähdöille viimeistään 20 min. Jalan ja autoilla matkustaville omat lähtöselvityspisteet. Tee lähtöselvitys vaivattomasti jo ennakkoon älypuhelimella tai netissä: Helsinki—Tallinna-linjan reittimatkoilla ja Päivä Tallinnassa -risteilyillä lähtöselvitys ja laivaannousu onnistuu älypuhelimella QR-koodilla tai netissä jos sinulla on printtausmahdollisuus , jos varauksessa ei ole mukana hyttiä, ajoneuvoa, hotellia tai muita lisäpalveluita kuin ruokailuja.

Starilla 2 h Tallinnaan. Herkullinen Sparkling Breakfast Tallink Star -laivalla on pe-la-lähtöjen klo 7. Star-luokka Star-luokan paikat ovat numeroimattomia paikkoja, joten voit valita missä ja miten matka-aikasi vietät. Lippuhinnat vaihtelevat paikkatilanteen mukaan eri hintakategorioissa. Comfort Lounge Starin kannella 9 sijaitseva Comfort Lounge on edullinen tapa matkustaa mukavasti palveluista nauttien.

Sisältyy lipun hintaan Lisämaksusta   Aamulla. Delight Buffet Kun nautit matkalla runsaan buffet-aterian, voit keskittyä perillä muihin asioihin kuin syömiseen. Ateriahinnat Tallink Starilla ja Tallink Megastarilla Sparkling Breakfast lapsen hinta v.

Buffet-aamiaisen hintaan sisältyvät vesi, virvokkeet ja kahvi. À la carte Nauti Itämeren parhaista makuelämyksistä merelle katsellen. Snack time Kun nälkä iskee, kahvila Snack Timen valikoimasta löydät mm. Noudat sen laivan Cafeterian Starilla Snack Time kassalta jonottamatta terminaalin lähtöselvityksestä saamaasi voucheria vastaan. Kätevää, jos laivan aamiaisbuffet on jo ennakkoon täyteen varattu tai haluat syödä automatkallasi pientä evästä.

Pub Seaport Starin viihtyisässä Pub Seaportissa on tarjolla erilaisia juomia ja pikkusuolaista. Lapsille Lasten leikkinurkka sijaitsee kannella 9. Supermarket Supermarket on täyden valikoiman myymälä, josta saat kotiinviemisiksi väkevät alkoholijuomat, viinit, oluet, savukkeet, makeiset, lelut, matkamuistot ja elintarvikkeet. Perfume Shop Laivan parfyymimyymälästä löydät tunnetuimmat parfyymi-, kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden laatumerkit.

Trend Shop Trend Shop -myymälän valikoimasta löydät laajan valikoiman asusteita, koruja, laukkuja, aurinkolaseja ja rannekelloja. Shuttle Car Shopping -risteily automatkustajille Häät, merkkipäivät tai muut juhlat tulossa?

Matkan hinta koostuu päiväristeilylipusta ja autopaikasta. Tilausta ei voi tehdä Pre-Order -nettisivuilla. Tuote ei ole voimassa, mikäli paluumatkalla on yöpyminen laivalla. Muista esittää voimassaoleva Club One -kanta-asiakaskorttisi , niin saat pisteet ostoksistasi!

Jos maissaoloaika on poikkeuksellisesti yli 1,5 h, niin kyseistä hyvitystä ei saa. Aja ulos laivasta satama-alueella sijaitsevalle Shuttle Car Shopping -noutopisteelle noin tunti aikaa paluulaivan lähtöön.

Huomiothan, että satama-alueelta ei saa poistua. Huomioithan, että Viron lainsäädännön mukaan saa alkoholituotteita alkaa myymään vasta klo Tästä johtuen, matkustettaessa Helsingistä Tallinnaan aamulähdöllä 7: Huomioithan, että laivaraha ei käy Car Shopping -tilausten maksuvälineenä.

Shuttle Car Shopping Megastarilla varattavissa vain matkamyymälöidemme tai myyntipalvelumme kautta! Varausteknisistä syistä älä kuitenkaan paina tätä valintaa, vaan jatka varauksen tekoa joko painamalla Osta matka -painiketta tai siirtymällä valitsemaan lisäpalveluita.

Tarvitsetko apua Internet-varauksen teossa? A- ja B-hytit Laivan hytit sijaitsevat kansien 8 ja 9 peräosassa.

Erikoishytit Lemmikkieläinhytit Lemmikkieläinhyttejä on laivalla 3 kpl B-luokassa, kannella 8. Kokous- ja ryhmätilat Starilla Kokousmatkalla ryhmäsi käytössä on Starin paikkainen ryhmätila kannella 9 , jos haluatte pitää kokouksen myös merimatkan aikana. Suosittelemme ennakkotilausta myös virvokkeiden osalta kokouksen sujuvuuden kannalta. Tietoa laivasta Lue lisätietoa Star laivasta ja sen palveluista alla olevista linkeistä.

Info on avoinna koko matkan ajan. Yleisissä tiloissa on yksi yleinen inva-wc, ja eri kansien välillä pääsee kolmella tilavalla hissillä. Ulkokansille johtavilla ovilla on luiskat. Matkatavarasäilytyshuone on suljettu vuorolla Laivalla ei ole sairaanhoitajaa tai lääkäriä.

Laivan tekniset tiedot Valmistumisvuosi: Uudistuneella Europalla 3,5 h Tallinnaan. Uudistetut hytit Suiteja myöten Europalla on uudistettu kaikki hytit Executive Suiteihin asti. Risteily ja hotellimatka Ota ilo irti laivalla ja jatka lomaa Tallinnassa. Europan ostosristeily Ota auto mukaan Europan 22 h -risteilylle ja tee ostoksia edullisesti. Ateriahinnat Europalla Helsinki-Tallinna-linjalla Ateriapaketti 22 h -risteilylle Europalla Buffet-kattausajat Europalla Buffet-illallinen Helsinki-Tallinna 1.

Grill House Europalla on myös mutkaton ja suosittu Grill House -ravintola. Grill House sijaitsee kannen 8 keskiosassa.

Fast Lane Europan Fast Lane -ravintola palvelee sinua, joka et halua viettää laiva-aikaasi monen ruokalajin menun parissa tai valita suosikkimakuasi kymmenien eri ruokalajien joukosta.

Fast Lane sijaitsee keulassa kannella 7. Tavolàta Ristorante Italiano Laivan ravintolakäytävän varrelta löytyy uusittu upea italialainen ravintola, Tavolàta Ristorante Italiano, jossa vallitsee rento tunnelma. Tavolàta-ravintola sijaitsee kannella 8, tervetuloa herkuttelemaan italialaisittain Europalle.

Uusi Sea Pub Laivan uudistettu merellinen pub virittää risteilytunnelmaan trubaduurin ja laajan olut- ja siiderivalikoiman voimalla. Corner Bar Sisustukseltaan uudistetussa kulmabaarissa voit maistella erilaisia juomia, aperitiiveja sekä kahvia aveceineen ja haukata pientä suolaista ja makeaa. Ocean Club Ocean Clubissa tanssit Meritanssit-bändien tai -artistien säestyksellä.

Tax Free Superstore Tax Free Superstore on täyden valikoiman myymälä, josta saat kotiinviemisiksi väkevät alkoholijuomat, viinit, oluet, savukkeet, makeiset ja elintarvikkeet. Gifts Tästä myymälästä löydät matkamuistojen lisäksi mm. Electronics Electronics-myymälästä ostat laadukasta pienelektroniikkaa ja oheistuotteita maahintoja huomattavasti edullisemmin.

Lapsille puuhasteltavaa Laivan leikkihuone Lottemaa on lasten valtakunta, jossa voit peuhata pallomeressä tai kivuta kiipeilyseinälle. Sauna Beach Risteilyllä voit unohtaa stressin ja työkiireet! Allasosastolla uinti vain uima-asuissa uimahousut, ei -shortsit terveysviranomaisten määräyksestä. Uima-asuja voi tarvittaessa vuokrata saunan kassalta.

Uima-allasalueen istumapaikat ovat käytössä vain saunojille. Tallinkin kauneushoitola Houkuttaisiko tasokas kauneushoito tai hellivä jalkahoito? Executive suite Uusittu ylellinen 43—46 m2 sviitti hengelle De Luxe Uusittu raikkaasti sisustettu ja viihtyisä 16 m2 hytti kahdelle hengelle Family Tämä uusittu hyttiluokka on kokonaan varattu perhematkailuun. A-luokka Uusittu korkeatasoinen 9 m 2 hytti hengelle merinäköalalla kansilla 5, 9 ja B-luokka Uusittu, raikkaasti sisustettu ikkunaton 9 m 2 hytti hengelle kansilla 5, 9, 10 ja B2-luokka Uusittu ikkunaton 7 m 2 hytti hengelle kansilla 5 ja C-luokka Uusittu, ikkunaton 8,1 m 2 hytti hengelle kannella 2.

Allergiahytti 9 m 2 hytti hengelle kannella 5. Lemmikkieläinhytti hengen hyttejä lemmikkieläimen kanssa matkustaville 10 kpl. Hyttipalvelu Tee omasta tai läheisesi merimatkasta entistäkin mieleenpainuvampi tilaamalla ennakkoon hyttiin kuohuva tai makea tervehdys esim.

kerava suomi tallinna

  1. kerava suomi tallinna
    October 2, 2012 at 20:35

    -

  2. kerava suomi tallinna
    October 2, 2012 at 13:40

    -

  3. kerava suomi tallinna
    October 2, 2012 at 00:45

    -

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *